Kaavoitus

Kaavoituskatsaus 2009 

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa antaa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. 

Maskun kaavoitusviranomainen on kunnanhallitus ja kaava-asioiden esittelijä on kunnanjohtaja. 

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen kaavajärjestelmään kuuluvat maakuntakaavat, yleiskaavat, asemakaavat ja ranta-asemakaavat.

Maakuntakaavoitus

Maakuntakaavoituksesta vastaa Varsinais-Suomen liitto. Masku on mukana Turun kaupunkiseudun ulkopuolelle jääneiden alueiden maakuntakaavoitusyhteistyössä. Kaavalla korvataan nyt voimassa oleva Varsinais-Suomen seutukaava. Seutukaava on pääsääntöisesti ollut toteava, mutta uuden maakuntakaavan tarkoitus on olla selkeän tavoitteellinen. Hanke etenee nimellä: “Varsinais-Suomen maakuntakaava - Turun seudun kehyskunnat”. Maakuntakaavan luonnos on ollut nähtävillä Maskun kunnanviraston yhteispalvelupisteessä. Kaavan laadintaa ohjaavan toimikunnan jäsenenä Maskusta ovat Päivi Santalainen-Saaros ja Olavi Hillgren. 

Maakuntakaavoituksesta saa lisätietoja Varsinais-Suomen liitosta ja liiton kotisivuilta: http://www.varsinais-suomi.fi/. Liiton toimisto on Turussa, os. Ratapihankatu 36 ja puhelin (02) 2100 900.

Yleiskaavoitus

Kanta-Maskun alueelle ollaan laatimassa oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Suunnittelijan valintaa koskevan valituksen johdosta kaavatyön aloittaminen viivästyi vuodella, mutta se päästiin aloittamaan keväällä 2007.

Yleiskaavan ensimmäisenä tehtävänä oli kehityskuvan laatiminen. Kehityskuva luo pohjan yleiskaavaluonnoksen laatimiselle. Kehityskuvaraportissa on ensin tarkasteltu kunnan nykytilaa ja tulevaisuuden tavoitteita sekä niiden pohjalta laadittu kehityskuva vuodelle 2020. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kehityskuvan 7.5.2007

Yleiskaavaluonnos on ollut julkisesti nähtävillä ajalla 1.4. - 30.4.2008. Määräaikana luonnoksesta saatiin 101 mielipidettä ja 20 viranomaislausuntoa. Luonnoksen ollessa nähtävillä järjestettiin neljä yleisötilaisuutta, joissa oli yhteensä 225 osanottajaa. Yksitäisten maanomistajien kanssa on myös käyty neuvotteluja.

Yleiskaava-asioita valmisteli kunnanhallituksen apuna kaavoitustyöryhmä.

Mielipiteiden ja lausuntojen perusteella yleiskaavaluonnosta ollaan muuttamassa ja täydentämässä ja näin syntyvä yleiskaavaehdotus tullee julkisesti nähtäville huhtikuussa 2009.

Lemussa ei ole vuonna 2008 ollut vireillä yleiskaavoitusta eikä ole tälläkään hetkellä. Viimeisin hyväksytty yleiskaava, keskustan osayleiskaava on hyväksytty v. 2005. 

Koko silloisen Askaisten kunnan yleiskaava on hyväksytty v. 2004 ja se on saanut pääosin lainvoiman. Louhisaaren osayleiskaava on pääosin vahvistettu, mutta osa siitä odottaa korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyä. Askaisten rantayleiskaava on vahvistettu v. 1992.

Asemakaavoitus

Edellisen kaavoituskatsauksen jälkeen hyväksytyt asemakaavat ja asemakaavan muutokset (numerot viittaavat liitekarttaan)

82. Pirttimäen asemakaava (Kvalt 7.4.2008)

  • Asemakaava käsittää 112 omakotitonttia, joista 20 on rakennettu, kaksi uutta rivitalotonttia, neljä uutta kerrostalotonttia ja päiväkodin tontin.
  • Valituksen takia Pirttimäen asemakaava ei ole saanut lainvoimaa

83. Kajamon asemakaava (Kvalt 16.6.2008)

  • Asemakaava käsittää 106 omakotitonttia, joista 7 on rakennettu.
  • Lisäksi asemakaava käsittää Kajamon linnavuoren.

84. Korttelien 69 ja 71 asemakaavan muutos (Ellintie) (Kvalt 22.9.2008)

  • Asemakaavalla muodostuu yksi uusi omakotitontti ja Ellintien katualue

85. Alhon asemakaava (Kvalt 22.9.2008)

  • Asemakaava käsittää 15 omakotitonttia, joista 5 on rakennettu

86. Anjanpellon asemakaava (Kvalt 22.9.2008)

  • Asemakaava käsittää 33 omakotitonttia, joista 2 on rakennettu.
  • Asemakaavassa on osoitettu uusi tieyhteys Piiksvuoresta kuntakeskuksen ja koulujen suuntaan.

87. Sopolantien asemakaava

  • Asemakaava käsittää Sopolantien ja Aurantien katualueen sekä yhden AO-korttelin asemakaavan muutoksen. Asemakaavalla osoitetaan Sopolantien peruskorjaukseen tarvittava katualue.

88. Korttelin 124 (Luukka) asemakaavan muutos

  • Alue käsittää Luukan, Nivolan, Museon ja päiväkodin alueet.
  • Asemakaavan muutoksen tarkoituksena on selkeyttää nykyistä kaavaa, mahdollistaa Luukan palvelukeskuksen laajentuminen, tutkia Nivolantien rakentamattoman osan tarpeellisuus ja korttelin pysäköinti sekä osoittaa tilaa uudelle senioriasuintalolle.

89. Kadunnimien muuttaminen Kantamaskussa

  • Asemakaavalla muutettiin kaksi kadunnimeä. Koulupolun nimi muutettiin Tarmonkujaksi. Marjatiennimi poistettiin, jolloin koko kadunosalle jää nimi Muurainkuja, johon Marjatie aikaisemmin liittyi.

90. Kadunnimien muuttaminen Lemussa

  • Asemakaavalla muutettiin kaksi kadunnimeä. Koulutie muutettiin Opinkujaksi ja Lukkarintie Kellonsoittajantieksi.

91. Lemun Kallelan asemakaava

  • Tavoitteena on ollut osoittaa uutta pientaloasumista keskustaajaman välittömään läheisyyteen sekä Kolkanpolun alkupään virkistysarvon säilyttäminen

92. Torin alueen ja katujen nimien asemakaavan muutos Askaisissa

  • Torin osalta tavoitteena on ollut tarkistaa alueen rajausta toteutuneen tilanteen mukaisesti sekä mahdollistaa pienehkön liikerakennuksen toteuttaminen. Katujen osalta kaavamuutostarve perustuu vuoden 2009 tapahtuneeseen kuntaliitokseen. 

Vireillä olevat asemakaavat (numerot viittaavat liitekarttaan)

V6/05 Myllymäki - Rapuoja asemakaavan muutos (kaavoituspäätös on tehty)

  • KL-alueen osittainen muutos VP alueeksi, korttelissa 402

V4/06 Rivieran yritysalueen asemakaava ja asemakaavan muutos (luonnos valmisteilla)

  • Yritystonttialue, johon kaavoitetaan pääasiassa kaupallisia palveluita. Alueelle on tarkoitus rakentaa suuri kauppakeskus ja pienempiä, eri alojen myymälöitä. Alueen länsiosaan, Maskuntien varteen osoitetaan myös asutusta. Alueen halki pohjois-eteläsuunnassa kulkee uusi moottoritielinjaus ja keskelle asemakaava-aluetta sijoittuu kookas eritasoliittymä. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on 128 ha. 

V11/07 Kajamo II asemakaava (kaavoituspäätös on tehty)

  • Alueelle kaavoitetaan palveluasumista. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on n. 9 ha. Kaavatyö on aloittamatta. 

V13/07 Golf-kentän alue (kaavoituspäätös on tehty)

  • Asemakaava-alue rajoittuu Maskuntiehen, Pirttimäentiehen, rautatiehen, Maskunjokeen ja Ratatiehen. Alueen pinta-ala on 154 ha, josta golf-kentän alue on 135 ha. Asemakaavalla todetaan golf-kentän alue ja täydennetään Pirttimäentien varren omakotiasutusta. Kaavatyö on aloittamatta.

V14/07 Myllytorpan asemakaava (kaavoituspäätös on tehty)

  • Asemakaavaavalla täydennetään Myllytorpan alueen omakotiasutusta. Kaavoitettavan alueen pinta-ala on n. 3 ha. 

V15/08 Kauppatien asemakaava (kaavoituspäätös on tehty)

  • Kyseessä on Kirkonkylän keskusta-alue, jonka asemakaavoitus on odottanut mm. moottoritien yleissuunnitelman valmistumista. Ennen varsinaisen asemakaavatyö aloittamista alueelle on tarkoitus laatia rakennemalli, jolla selvitetään mitä alueelle kaavoitetaan. 

V16/08 Taponkedon asemakaava

  • Alue käsittää Kurittulan ja Hemmingin koulujen sekä Taponkedon alueet. Ensimmäisenä työvaiheena ollaan laatimassa Hemmingin ja Taponkedon asemakaavan muutosta tulevaa Hemmingin koulun laajennusta varten. 

V18/08 Seurantalontien asemakaava

  • Muutoksen tavoitteena on varata Seurantalontielle sellainen katualue, että sille voidaan rakentaa riittävän leveä ajorata ja kevyen liikenteen väylä. Samalla on tarkoitus osoittaa tien länsipäässä olevalle tarpeettomalle P-alueelle uusi käyttö. 

V19/08 Askaisten Kainunkylän Nöykkölän ranta-asemakaavan muutos

  • Kaavan muutoksella on tarkoitus osoittaa loma-asuntojen rakennuspaikat toteutuneen rakentamisen mukaan. Lisäksi yhteiskäyttöön tarkoitetulle viheralueelle on osoitettu rakennusoikeutta käytön vaatimusten mukaisesti. 

V20/08 Askaisten pohjoisen- ja itäisen keskustan asemakaava ja -kaavan muutos

  • Tavoitteena on osoittaa Askaisten keskustaajaman välittömään läheisyyteen uutta pientaloasumista haja-alueilta ja niiden yleiskaavallista ohjausta tiiviimmällä mitoituksella 

V21/08 Lemun Järäisten asemakaavan muutos

  • Kaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa kortteliin 58 aluevaraus päivittäistavarakauppaa, palveluja sekä polttonesteen jakelua varten. Lisäksi tutkitaan korttelin tontti- ja liikennejärjestelyjä suhteessa ympäröiviin teihin. 

V22/08 Lemun Ruohoisenmaan ranta-asemakaava

  • Ranta-asemakaava koskee Maskun kunnan Nyynäisten kylän tiloja Ruohoranta 481-488-4-65 ja Toivola 48-488-4-66. Asemakaavalla muodostuvat korttelit 1-2 sekä maa- ja metsätalousaluetta.
  • Ranta-asemakaavan tavoitteena on osoittaa alueelle loma-asunnon rakennuspaikkoja seutukaavan mitoitusperusteisiin pohjautuen ja niitä tarkentaen. Rakennuspaikat osoitetaan rakennusten ja teiden rakentamiseen, kiinteistökohtaisen vesihuollon kannalta sekä maaston ja maiseman kannalta katsottuna sopiviin paikkoihin. 

V23/08 Lemun Pihlavakarin ranta-asemakaava

  • Ranta-asemakaava koskee Maskun kunnan Nyynäisten kylän tiloja Syrjä 481-488-3-83, Mariala 481-488-3-100 ja Pihlavakari 481-488-3-101. Asemakaavalla muodostuvat korttelit 1-4 sekä maa- ja metsätalousaluetta.
  • Ranta-asemakaavan tavoitteena on osoittaa alueelle loma-asunnon rakennuspaikkoja seutukaavan mitoitusperusteisiin pohjautuen ja niitä tarkentaen. Rakennuspaikat osoitetaan rakennusten ja teiden rakentamiseen, kiinteistökohtaisen vesihuollon kannalta sekä maaston ja maiseman kannalta katsottuna sopiviin paikkoihin. 

Lähiaikoina kaavoitettaviksi tulevat alueet Kanta-Maskun yleiskaavassa tullaan esittämään ne alueet, joilla rakentaminen jatkossa tapahtuu asemakaavoituksen pohjalta. Yleiskaavoituksen ohjaava vaikutus näkyy asemakaavoituksessa jo nyt yleiskaavan ollessa vasta luonnosasteella.

Koko Kanta-Maskun yleiskaavan valmistuttua tulisi ryhtyä laatimaan Kanta-Maskun ja Lemun ranta-alueiden osayleiskaavaa.

Seuraavaksi asemakaavoja ryhdytään laatimaan Seikelään kiireisimpänä koulun ympäristö, sitten tiiviisti rakennetut pientaloalueet ja sen lisäksi uutta asutusta ja palvelurakentamista

Myös Piuhalla on asemakaavoituksen tarvetta. Kirkonkylässä pitäisi asemakaavoittaa pohjoisosaan lisäasutusta. Lemussa Ja Askaisissa ei ole uutta asemakaavoituksen tarvetta.

Rakennusjärjestys

Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen rakennusjärjestys on uudistettu vuonna 2006 ja se tuli voimaan 1.1.2007. Rakennusjärjestys ohjaa maankäyttöä ja asuinrakentamista asemakaava-alueiden ulkopuolella mm. suunnittelutarvealueiden määrittelyllä. Rakennusjärjestys tullaan uusimaan alkuvuodesta 2009 niin, että se vastaa kuntaliitoksia ja yleiskaavoitusta.

Yhteystiedot

Maskun kunta
Osoite: Keskuskaari 3, 21250 Masku
Puh. (02) 4388 200
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@masku.fi

Jukka Niemeläinen
Johtava rakennustarkastaja
Puh. (02) 4388 231

Jaakko Olenius
Kehitysjohtaja
Puh. 0440 528 628