Elatussopimus
Molemmat vanhemmat vastaavat lapsensa elatuksesta kykynsä mukaan. Lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua, jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta taikka jos lapsi ei pysyvästi asu vanhempansa luona. Elatusapu on sopimuksella tai tuomiolla vahvistettu rahasuoritus, jolla lapsen vanhempi osallistuu lapsen elatukseen.
Elatusavun määrä tulee olla lapsen kannlta riittävä ja sen on oltava oikeassa suhteessa elatusavun suorittajan maksukykyyn. Vanhempien maksukykyä arvioitaessa otetaan huomioon mm. heidän työkykynsä ja mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa.
Velvollisuus suorittaa elatusapua päättyy, kun lapsi täyttää 18 vuotta, ellei toisin ole sovittu tai määrätty. Tämän ikärajan jälkeenkin lapsella on oikeus saada elatusta koulutusta varten, jos sitä pidetään kohtuullisena.
Elatusavun määrä ja sen suorittamistapa vahvistetaan kirjallisella sopimuksella tai oikeuden päätöksellä, jonka muuttaminen on myöhemmin mahdollista, jos olosuhteet olennaisesti muuttuvat. Elatussopimukset vahvistetaan lastenvalvojan luona. Mikäli vanhemmat eivät pääse sopimuksen lapsen elatuksesta, he voivat hakea päätöstä oikeudelta.
Elatusapu on sidottu elinkustannusindeksiin
Elatusavut ja elatustuki ovat sidottuja elinkustannusindeksiin.
Kaikki elatusavut ja -tuki korottuivat viimeksi 1.1.2012 lukien 3,57 %.
Elatusapujen indeksikorotustaulukko
|
Korotus alkaen
|
Korotus-%
|
Mitä elatusapua koskee
|
|---|---|---|
| 1.1.1995 | 5 % | ennen 1.1.1993 vahvistettu |
| 1.1.2000 | 5 % | ennen 1.1.1995 vahvistetttu |
| 1.1.2002 | 5 % | ennen 1.1.2000 vahvistettu |
| 1.1.2007 | 5 % | ennen 1.1.2002 vahvistettu |
| 1.1.2009 | 5 % | ennen 1.1.2007 vahvistettu |
| 1.1.2010 | 2,297 % | kaikkiin sopimuksiin |
| 1.1.2011 | 2,38 % | kaikkiin sopimuksiin |
| 1.1.2012 | 3,57 % | kaikkiin sopimuksiin |
Yhteystiedot
osoite: Keskuskaari 3, 21250 Masku
sähköpostiosoite on muotoa: etunimi.sukunimi@masku.fi
Raija Vienonen
sosiaalipalvelupäällikkö, lastenvalvoja
puh. (02) 4388 235


