Hemmingin virsikirja – vuosi 1605

 

Hemmingin virsikirja – vuosi 1605

Hemmingin virsikirja Hemmingin virsikirjan syntytaustasta ei ole tietoa. On epäselvää, alkoiko hän koota sitä omasta aloitteestaan, kirkon suosituksesta vai jonkun ylhäisen suojelijan innoittamana. 1602 asetettiin komitea suomentamaan koko Raamattua. Mahdollisesti tuo pian hajonnut komitea antoi Hemmingille idean uuden virsikirjan julkaisemisesta. Jos näin on, epäselväksi jää silti se, miksi tehtävä annettiin juuri Hemmingille. Kenties hän oli runoillut ansiokkaasti jo teininä. Avonaisia kysymyksiä on paljon. Olennaista on, että uusi virsikirja syntyi.

Hemmingillä oli mainio ympäristö virsirunouden harjoittamiseen. Uskonpuhdistus vaikutti kirkollisessa maaperässä, evankelinen teologia eli kukoistusvaihettaan ja latinankielisen messun katoamisen myötä kansankielisille virsille löytyi vahva sosiaalinen tilaus. Suomen tavoin virsikirjoja syntyi kaikkialla evankelisessa maailmassa.

Hemmingin kokoama virsikirja julkaistiin todennäköisesti vuonna 1605. Hemminki piti virsikirjassaan kaikki Jaakko Finnon virsikirjan virret, joita oli 101. Uusia virsiä oli 141. Yhteensä virsiä oli näin 242. Uuden virsikirjan nimeksi lienee tullut ”Yxi Wähä Suomenkielinen Wirsikirja”.

Seurakunnat tarvitsivat virsiä eri tilaisuuksia, kirkollisia juhlapäiviä ja evankeliumitekstejä varten. Hemminki järjesti asian. Suurin osa uusista virsistä oli suomennoksia ruotsista, saksasta, latinasta ja tanskasta. Hemminki otti mukaan Raamatun psalmeja myös sellaisenaan. Virsistä mahdollisesti 26 oli Hemmingin omia luomuksia.

Jaakko Finnon ja Hemmingin virsikirjat toivat Suomen kirkkoihin uskonpuhdistuksen ajan merkittävimpien virsirunoilijoiden virsiä. Heistä keskeisin oli Martti Luther. Finnon virsikirjassa Saksan uskonpuhdistusajan runoilijoita olivat Paul Speratus, Lazarus Spengler ja protestantismin ensimmäinen naisrunoilija Elisabeth Cruciger. Hemmingin virsikirjassa mukaan tulivat myös Bartholomäus Ringwaldt ja Johann Freder. Myös Ruotsin uskonpuhdistajat olivat hyvin esillä Suomen ensimmäisissä virsikirjoissa. Heistä esiin nousi erityisesti Olavus Petri.

Virsikirja ei jäänyt Hemmingin ainoaksi kirjalliseksi tuotokseksi. Kuudenkymmenen ikävuoden kieppeillä hän alkoi kääntää keskiaikaisia Piae cantiones -lauluja suomeksi. Ne olivat ylioppilas- ja teinilauluja. Kokoelman nimeksi tuli ”Vanhain Suomen maan Pijspain ja Kircon Esimiesten Latinan kielised laulud, Christuxesta ja inhmisen elämän surkeudhesta”. Kokoelma julkaistiin vuonna 1616. Hemmingin virsiin liittyneistä sävelmistä ei ole täyttä varmuutta. Monia on saatettu laulaa ainakin kahdella sävelmällä. Useimmat niistä sisältyvät ns. Kangasalan koraalikirjaan, vuonna 1624 käsin kirjoitettuun virsisävelmien kokoelmaan.