Avoin keskustelutilaisuus Maskun kunnan talouden sopeuttamistoimista: tilaisuutta voi seurata myös etänä

Maskun kunta kutsuu kuntalaiset yhteiseen kuntalaisiltaan talouden sopeuttamistoimista. Keskiviikon 29.10. tilaisuudessa keskustellaan yleisesti sopeuttamistoimista, ja kunta esittelee suunnitelmia ensi vuodelle.

Maskun kunnan taloustilanne edellyttää konkreettisia toimenpiteitä, joilla pyritään turvaamaan kunnan palvelut ja taloudellinen kestävyys tulevina vuosina. Keskiviikkona 29.10. klo 18 järjestettävässä kuntalaisillassa avataan sopeuttamistarpeen taustalla vaikuttavia tekijöitä, arvioidaan tilanteen laajuutta ja esitellään kaikkiin kunnan palveluihin, esimerkiksi kiinteistöjenhoitoon, kirjastoihin ja nuorisopalveluihin, liittyviä suunnitelmia vuodelle 2026. Tilaisuus järjestetään Kurittulan koululla.

Tilaisuutta voi seurata myös etänä verkossa. Verkkolähetyksen kautta voi myös osallistua keskusteluun ja esittää kysymyksiä.

”Viikkoa aiemmin keskiviikkona 22.10. klo 18 järjestettävä sopeuttamisaiheinen keskustelu koskee vain ensi vuodelle suunniteltuja koulu- ja päiväkotiverkon muutoksia. Tässä seuraavassa 29. päivän tilaisuudessa tarkoitus on käsitellä sopeutustoimia laajemmin”, Maskun kunnanjohtaja Miira Raiskila selventää.

Tilaisuudessa kuntalaisilla on mahdollisuus kuulla ja keskustella kunnan talouden tilanteesta sekä tulevista toimenpiteistä. Keskustelua alustaa kunnanjohtaja Miira Raiskila, ja kuntalaisilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja.

Linkki verkkolähetykseen ke 29.10. klo 18

Aiheesta:
Tiedote: Keskustelutilaisuus koulu- ja päiväkotiverkoston muutoksista vuonna 2026
Tiedote: Maskun kunnan palveluverkkoon liittyvät muutokset