Talous- ja velkaneuvonta

 

Talous- ja velkaneuvonta siirtyy oikeusapu- ja edunvalvontapiireille 1.1.2019

Talous- ja velkaneuvonnan palvelut siirtyvät 1.1.2019 lukien nykyisiltä palveluntuottajilta oikeusapu- ja edunvalvontapiireille, joissa sitä tuottavat oikeusaputoimistot. Muutos perustuu lakiin talous- ja velkaneuvonnasta (813/2017), joka tulee voimaan 1.1.2019. Voimaan tulevalla lailla kumotaan nyt voimassa oleva samanniminen laki.

Talous- ja velkaneuvonnan tehtävä ja sisältö säilyvät ennallaan. Palvelu on edelleen maksutonta asiakkaalle.

Asiakaspalvelu pyritään hoitamaan vuoden vaihteen yli mahdollisimman pienin keskeytyksin. Asiakkaille annetaan tarvittaessa tämän vuoden puolella alustavia aikoja ensi vuoden puolelle. Alustavat ajat vahvistetaan erikseen vuoden vaihteen jälkeen.

Lainmuutoksen myötä talous- ja velkaneuvontapalvelun kotikuntasidonnaisuus poistuu. Asiakas voi jatkossa kääntyä minkä tahansa oikeusaputoimiston puoleen. Oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvoja on kuitenkin esteellinen neuvomaan ja edustamaan asiakastaan, jos saman toimiston julkisella oikeusavustajalla on päämiehenä talous- ja velkaneuvonnan asiakkaan velkoja tai hän on muuten vastapuoleksi katsottava henkilö. Esteellisyyden selvittää oikeusaputoimisto. Esteellisyystilanteessa asiakas ohjataan toiseen oikeusaputoimistoon. Talous- ja velkaneuvonnan palveluja on mahdollista saada myös etäpalveluna videoyhteyden välityksellä.

Lounais-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin alueella talous- ja velkaneuvontaa tarjoavat Rauman, Satakunnan ja Varsinais-Suomen oikeusaputoimistot sekä Ahvenanmaan oikeusapu- ja edunvalvontatoimisto. Talous- ja velkaneuvontaa annetaan näihin toimistoihin kuuluvissa toimipaikoissa Raumalla, Kankaanpäässä, Kokemäellä, Porissa, Loimaalla, Salossa, Turussa ja Maarianhaminassa.

Lounais-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiirin talous- ja velkaneuvonnan uudet sähköpostiosoitteet ja puhelinneuvonnan palvelunumerot ovat voimassa 2.1.2019 lukien.

Talous- ja velkaneuvonnan uudet kotisivut avataan vuodenvaihteessa (www.talousjavelkaneuvonta.fi).

 

Talous- ja velkaneuvonnan sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot 1.1.2019 lukien:

  • Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto varsinais-suomi.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295660430
  • Helsingin oikeusaputoimisto helsinki.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 02956 60123
  • Itä-Uudenmaan oikeusaputoimisto ita-uusimaa.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 02956 60175
  • Kainuun oikeusaputoimisto kainuu.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295661385
  • Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto kanta-hame.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295661920
  • Keski-Suomen oikeusaputoimisto keski-suomi.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295660835
  • Keski-Uudenmaan oikeusaputoimisto keski-uusimaa.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295660233
  • Kymenlaakson oikeusaputoimisto kymenlaakso.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 02956660285
  • Länsi-Uudenmaan oikeusaputoimisto lansi-uusimaa.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295661827
  • Lappeenrannan oikeusaputoimisto lappeenranta.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295660304
  • Lapin oikeusaputoimisto lappi.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295661567
  • Oulun oikeusaputoimisto oulu.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295661568
  • Päijät-Hämeen oikeusaputoimisto paijat-hame.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295661929
  • Pirkanmaan oikeusaputoimisto pirkanmaa.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295660715
  • Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oikeusaputoimisto pohjanmaa.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295661245
  • Pohjois-Karjalan oikeusaputoimisto pohjois-karjala.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295660975
  • Pohjois-Savon oikeusaputoimisto pohjois-savo.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295661048
  • Rauman oikeusaputoimisto rauma.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295660429
  • Satakunnan oikeusaputoimisto satakunta.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295660407
  • Ylivieskan oikeusaputoimisto ylivieska.velkaneuvonta(at)oikeus.fi puh. 0295661310

Käytettävissä myös Takuu Säätiön Velkalinja

Velkalinjaan voi soittaa kaikkialta Suomesta maksutta ja keskustella nimettömänä kaikista taloudellisiin ongelmiin liittyvistä asioista.
Puheluihin vastaavat Takuu-Säätiön työntekijät.

Velkalinja puh. 0800 98 009
Soittoaika arkisin klo 10–14
Asiointi/info

Maksutonta lakineuvontaa kuntalaisille

Maskun kunta ja Asianajotoimisto Avena Ager Oy tarjoavat yhteistyössä Maskun kunnan asukkaille ja yrityksille ilmaista puhelinneuvontaa lakiasioissa. Asianajajat Maija Halkosaari-Mäki ja Toni Läspä antavat juridista apua maanantaisin klo 10–11 numerossa 010 2928 870.  Asianajajia  voi tulla  myös tapaamaan henkilökohtaisesti Maskun kirjastolle. Tapaamisajat löytyvät kirjaston ajankohtaista sivulta.