Lajitteluasemien aukioloajat laajenevat

Aukioloajat laajenevat asukkaiden toiveesta osassa Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) lajitteluasemia vuonna 2020. Esimerkiksi Korvenmäen jätekeskuksen lajitteluasema on auki tiistaista perjantaihin kaksi tuntia aiempaa pidempään, ja Topinojalla ja Korvenmäessä palvellaan kevään ja syksyn sesonkikuukausina joka arkilauantai. 

LSJH:n lajitteluasemien aukioloaikoihin on luvassa muutoksia vuonna 2020. Aukioloaikoja on laajennettu asiakaspalautteen sekä asiakasmäärien perusteella. 
– Heti tammikuun toisesta päivästä alkaen laajentuvat Salon Korvenmäen lajitteluaseman aukioloajat. Asema on jatkossa auki joka arkipäivä aamuseitsemästä iltaseitsemään, kertoo LSJH:n palvelusuunnittelija Marko Kokkonen. 

Turun Topinojan jätekeskuksen ja Korvenmäen jätekeskuksen lajitteluasemat pidetään auki jokaisena arkilauantaina huhti–toukokuussa ja syys–lokakuussa. Lisäksi kesäkuukausina Topinojan, Korvenmäen, Raision Isosuon ja Paraisten Rauhalan lajitteluasemien kuukausittaista arkilauantaiaukioloa on pidennetty. 

– Asukkaat ovat toivoneet Topinojalla ja Korvenmäessä lauantaiaukioloaikoja. Lisäämällä niiden määrää sekä pidentämällä aukioloaikaa, vastataan asukkaiden kysyntään ja saadaan purettua asemien ruuhkahuippuja, Kokkonen sanoo. 

Kemiönsaarella kokeillaan sunnuntaiaukioloa 

Auranmaan ja Paimion lajitteluasemilla aukiolopäivät ja aukioloajat muuttuvat. Jatkossa Auranmaan lajitteluasemalla palvellaan tiistaisin ja torstaisin kello 11–18 ja Paimion lajitteluasemalla maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 11–18. 

Kemiönsaarella kokeillaan kesällä 2020 sunnuntaiaukioloa. Asema palvelee heinä-elokuussa kesäsunnuntaisin kello 14–18. 
– Kemiönsaarella on paljon mökkiläisiä, jotka usein liikkuvat pois saarelta sunnuntaisin. Tänä vuonna kokeillaan, miten sunnuntaiaukiolo toimii ja kannattaako se ottaa pysyväksi käytännöksi, Kokkonen toteaa. 

Lajitteluasemista Houtskarin, Korppoon, Perniön ja Yläneen aukioloajat ja -päivät pysyvät samoina kuin aiemmin. 

Vieraslajien vastaanotto maksuttomaksi 

LSJH:n lajitteluasemilla otetaan hinnaston mukaan vastaan kaikenlaista suurikokoista jätettä, kuten rikkinäisiä huonekaluja sekä rakennus- ja siivousjätettä. 

Kotitalouden voivat tuoda asemille maksutta vaarallisia jätteitä (max. 50 kg tai litraa), rikkinäisiä sähkölaitteita, loisteputkia, led- ja energiansäästölamppuja, poistotekstiiliä, haravointijätettä, risuja ja oksia, kestopuuta (alle 1 m3), metalliromua, paperia, lasi-, kartonki- ja muovipakkauksia sekä vanteettomia renkaita. 

Tammikuun 2020 alusta alkaen myös vieraslajijätteiden, kuten kurtturuusun, jättipalsamin ja japanintatarin pienerät otetaan vastaan maksutta. Vieraslajijätettä ovat vieraslajien viher- ja kitkemisjäte sekä vieraslajia sisältävä maa-aines. Pieneriä vastaanotetaan kaikilla lajitteluasemilla huolellisesti jätesäkkeihin pakattuna. 

Lajitteluasemien yhteystiedot sekä hinnasto vuodelle 2020 löytyvät osoitteesta www.lsjh.fi

Lisätiedot: 
Marko Kokkonen 
palvelusuunnittelija 
puh. 020 728 2180 
marko.kokkonen@lsjh.fi 

LSJH:n lajitteluasemien aukioloajat vuonna 2020 

Topinojan jätekeskuksen lajitteluasema 
Pitkäsaarenkatu 7, Turku 
Puh. 020 728 2130 
Ma‒pe klo 6.30‒21. 
Lisäksi huhti–toukokuussa ja syys–lokakuussa arkilauantaisin klo 9–16.30 sekä kesä–elokuussa joka kuukauden viimeinen arkilauantai klo 9–16.30. 

Korvenmäen jätekeskuksen lajitteluasema 
Helsingintie 541, Salo 
Puh. 02 727 6803 
Ma–pe klo 7–19. 
Lisäksi huhti–toukokuussa ja syys–lokakuussa arkilauantaisin klo 9–16.30 sekä kesä–elokuussa joka kuukauden viimeinen arkilauantai klo 9–16.30. 

Isosuon jätekeskuksen lajitteluasema 
Isosuontie 137, Raisio 
Puh. 020 728 2150 
Ma klo 11.30–19, ti‒pe klo 9.30‒17. 
Lisäksi huhti–lokakuussa joka kuukauden ensimmäinen arkilauantai klo 9–16.30. 

Rauhalan jätekeskuksen lajitteluasema 
Sydmontie 173, Parainen 
Puh. 020 728 2160 
Ma klo 11.30–‒19, ti‒–pe klo 9.30‒–17. 
Lisäksi huhti-lokakuussa joka kuukauden ensimmäinen arkilauantai klo 9–16.30. 

Auranmaan lajitteluasema 
Aurantie 518, Aura (Tarvasjoki) 
Puh. 020 728 2190 
Ti ja to klo 11–18. 
Lisäksi huhti–lokakuussa joka kuukauden ensimmäinen arkilauantai klo 10–15. 

Houtskarin lajitteluasema 
Näsbyntie 86, Houtskari
Puh. 0200 47470
Huhti–lokakuussa to klo 15–16.45 sekä lisäksi joka kuukauden viimeinen arkilauantai klo 9.45–12.45.
Marras–maaliskuussa joka kuukauden viimeinen arkitorstai klo 15–16.45. 

Kemiönsaaren lajitteluasema 
Storkärrintie 99, Genböle 
Puh. 0200 47470 
To klo 13–18. 
Lisäksi huhti–lokakuussa ti klo 10–15 sekä joka kuukauden viimeinen arkilauantai klo 10–15 ja heinä–elokuussa su klo 14–18. 

Korppoon lajitteluasema 
Strömmantie 12, Korppoo 
Puh. 0200 47470 
Ke klo 14.30–18. 
Lisäksi huhti–lokakuussa pe klo 10–13 ja joka kuukauden ensimmäinen arkilauantai klo 10–13. 

Paimion lajitteluasema 
Muurassuontie 4, Rivonmäki 
Puh. 0200 47470 
Ma ja ke klo 11–18. 
Lisäksi huhti–lokakuussa pe klo 8–15 ja joka kuukauden ensimmäinen arkilauantai klo 10–15. 

Perniön lajitteluasema 
Katajarannantie 7, Perniö (jätevedenpuhdistamo) 
Puh. 0200 47470 
Ke klo 13–18. 
Lisäksi huhti–lokakuussa joka kuukauden ensimmäinen arkilauantai klo 10–15. 

Yläneen lajitteluasema 
Oripääntie 169, Pöytyä 
Puh. 040 515 6199 
To klo 14–19. 
Lisäksi huhti–lokakuussa joka kuukauden ensimmäinen arkilauantai klo 10–15. 

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on 17 kunnan omistama yhtiö. Huolehdimme kuntien puolesta asukkaiden jätehuollon järjestämisestä ja jäteneuvonnasta. Tarjoamme palveluita myös kuntien kiinteistöille. Toimialueella asuu noin 420 000 asukasta, vapaa-ajan asuntoja alueella on noin 36 000. Yhtiön tavoitteena on pienempi kuorma huomiselle!

Liitteet