Taitajat-kisassa menestystä Maskuun

Maskulaiset nuoret ylsivät mitaleille valtakunnallisessa Taitaja 2025 -ammattitaitokilpailussa, joka järjestettiin Turussa alkuviikosta. Kuntaan tuli yhteensä kolme mitalia eri sarjoissa: Eelis Hietanen sai kuljetuslogistiikan kultaa, Jimi Ojala ylsi pronssiin infrarakentamisen sarjassa, ja lisäksi Maskun Hemmingin koulun joukkue sai hopeaa peruskoulun omassa kisassa.


Kuva: Jimi Ojala, Eelis Hietanen, Maskun Hemmingin joukkue

Taitaja on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen tapahtuma, joka kokoaa vuosittain yhteen satoja nuoria ammattilaisia kilpailemaan omien alojensa huippusuorituksista. Tänä vuonna kilpailut kilpailtiin Turussa 5.–8.5. Maskulle tuli kultaa, hopeaa ja pronssia eri sarjoissa.

Kuljetuslogistiikan sarjan kultamitalin vei maskulainen Eelis Hietanen. Eeliksen vahva ammattitaito, tarkkuus ja varma ote vakuuttivat tuomariston, ja hän nousi sarjansa kirkkaimmalle palkintopallille. Jimi Ojala toi Maskuun pronssimitalin infrarakentamisen sarjassa. Hänen tekninen osaamisensa ja työskentelytapansa näkyivät vahvoina suorituksina kilpailussa.

”Kisa meni kyllä hyvin ja taso oli kova! Lajissa oli tänä vuonna simulaattoriajoa, teoriakokeita ja asiakasnoutoa. Haluan kiittää erityisesti valmentajaani Juho Järvistä. Ilman häntä kisa ei varmasti olisi sujunut näin upeasti, iloitsee Hietanen.

Lisäksi Maskun Hemmingin koulun joukkue menestyi upeasti Taitajat9-kilpailussa, jossa yläkoululaiset kisaavat kädentaitoja ja yhteistyökykyä vaativissa tehtävissä. Joukkue saavutti kisassa hopeaa.