Maskun neuvolapalvelut (äitiys -ja lastenneuvola sekä ehkäisy -ja perhesuunnitteluneuvola) ovat muuttamassa Maskun neurologiseen kuntoutuskeskukseen, osoitteeseen Vaihemäentie 10 A, 21250 Masku. Myös Nousiaisen neuvolapalveluiden toiminnot siirtyvät samaan tilaan. Toiminta uusissa tiloissa alkaa perjantaina 28.2.2025. Maskun neuvolat ovat muuton vuoksi suljettuna 25.–27.2.25. Muuttosulun aikana puheluihin vastataan normaalisti. Maskun terveyskeskuksen rakennuksessa on ollut jo pitkään sisäilmaongelmia. Varha on … Lue lisää
Maskun Hemmingin yläkoulun saneeraus tehdään aikavälillä 2.6.–4.8. Saneeraus koskee koulun ikkunoita ja osaa julkisivusta. Maskun Hemmingin yläkoulua saneerataan kesällä 2025. Remontti alkaa kouluvuoden päätyttyä maanantaina 2.6. ja sen on sovittu valmistuvan ennen syyslukukauden alkua viimeistään maanantaina 4.8. Remontin aikana koulun ikkunoille tehdään uusimis- ja tiivistystyötä, minkä lisäksi julkisivuun lisätään tuuletusaukkoja ja liikuntasaumoja. “Maskun Hemmingin koulussa … Lue lisää
Masku sijoittui kuntien elinvoimaindeksissä kymmenen parhaan joukkoon omassa kokoluokassaan ja koko Etelä-Suomen alueella. FCG Finnish Consulting Groupin ja sen osana toimivan MDI:n tekemien laskelmien mukaan Masku on omassa asukasluvun kokoluokassaan yhdeksänneksi elinvoimaisin kunta ja kymmenenneksi elinvoimaisin kunta eteläisen Suomen suuralueella. Tutkimustahot ovat kehittäneet kuntien vahvuuksia peilaavan EVP-indeksin, joka mittaa elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa sekä näiden … Lue lisää