Vuonna 2022 maailmassa on arviolta lähemmäs kahdeksan miljardia ihmistä – enemmän kuin koskaan ennen. Näistä Maskussa asuu lähemmäs kymmenentuhatta, paljon sekin. Erään tutkimuksen mukaan ihminen tunnistaa keskimäärin viidettuhannet kasvot. Kymmenentuhatta maskulaista tunnistaa siis yhteensä viidetkymmenet miljoonat kasvot, mikäli maskulaisten keskinäisiä suhteita ja yhteisiä tuttuja ei oteta huomioon. Määrä on suuri. Mutta millaisia kasvoja ne ovat, mistä ne ovat tuttuja?
Tutuimmista kasvoista todella monet on – tutkimuksenkin mukaan – totuttu näkemään lähietäisyydeltä. Oman lähipiirin ohella tutuiksi ovat tulleet kaupan kassa, farmaseutti, kampaaja, kirjastovirkailija, hallivalvoja, ystävällinen nainen kunnanvirastolla, puolituttu kuntosalilla, postilaatikkoparlamentin herrat pihatiellä. Aika monet kasvot taas ovat tuttuja ruudun välityksellä: A-studion juontajat, puhelinliittymämainosten karikatyyrihahmot, popikonit, olympiavoittajat, pääministeri.
Maaliskuussa 2020 kaikki pysähtyi. ”Nyt ei ole aika mennä tapaamaan sukulaisia”, kerrottiin. Vähitellen, ehkä jo seuraavien viikkojen aikana, moni uskaltautui lähimpiensä luo. Me tarvitsemme toisiamme. Kuitenkin totuttujen, arkisten kohtaamispaikkojen ovet pysyivät suljettuina: kirjastot hiljenivät, konserttisalien valot sammutettiin. Kevät eteni ja ensimmäisen poikkeuskevään vappua vietettiin kodeissa tai ulkosalla parin metrin etäisyydellä ystävistä – vai oliko suositus silloin vielä puolitoista metriä?
Ensimmäisenä poikkeuskeväänä ruudun välityksellä opittujen kasvojen – viihteen, taiteen ja penkkiurheilun – merkitys lisääntyi tai ainakin korostui. Myös henkilökohtaisen elämän suhteita, esimerkiksi työtoveruuksia, alettiin paitsi ylläpitää myös muodostaa ruudun välityksellä, uusi kollega tavattiin ensimmäistä kertaa videolla. Samaan aikaan monissa paikoissa luotiin jotakin ihan uutta: enemmän tai vähemmän menestyksekkäitä etäkonsertteja, etäjoogatunteja ja etäkokoontumisia järjestettiin ahkerasti. Monien toimijoiden tapauksessa iso kaipuu vaihtui nopeisiin ratkaisuihin.
Mutta miksi? Miksi maskulainen haluaa katsoa striimiä kunnan itsenäisyyspäiväjuhlasta, kun voi katsoa valtakunnallista televisiolähetystä presidentinlinnasta? Miksi turkulainen haluaa katsoa juuri oman kaupunkinsa orkesterin konserttia tabletilta, kun voi koska tahansa sama väline kädessään tutustua mittaamattomaan määrään ympäri maailmaa tallennettuja huippuesityksiä? Vastaus on ilmeinen. Me tarvitsemme toisiamme, ja me tarvitsemme paikallisuutta. Emme välttämättä syvälle ulottuvia juuria, mutta yhteisöä. Vaikka oman kunnan itsenäisyyspäiväjuhlapuhuja ei olisi henkilökohtaisesti tuttu, on hän silti lähellä tai ainakin läheltä. Hän asuu jossain täällä, hän on yksi meistä.
Emme pode enää ainoastaan läheisyydenkaipuuta, vaan myös lähietäisyyden kaipuuta. Siihen on onneksi monia lääkkeitä. Maailma alkaa aika tarkkaan oman kodin ulko-oven kynnykseltä, eikä juuri nyt ole suositeltavaa mennä kauhean paljon kauemmas. Onneksi omassa kunnassa, ihan muutaman kilometrinkin säteellä, on paljon tutkittavaa ja löydettävää, vaikka tuttuja ei pääsisikään juuri nyt tapaamaan entiseen malliin.
Nyt on kulunut melkein kaksi vuotta siitä, kun sukulaisten tapaamisesta tuli huono idea. Laskeudumme hämmentynein mielin vuoteen 2022. Kukaan meistä ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Selvää on kuitenkin se, että elämä jatkuu. Ja juuri tässä kunnalla on merkittävä vastuu. Juuri nyt tapahtumat ovat seis, mutta uusia on tulossa, siitä meidän on pidettävä huolta. Juuri nyt tuttujen ihmisten kohtaaminen harrastusten parissa ei ole suositeltavaa, mutta harrastukset tulevat jatkumaan. Juuri nyt iso osa liikuntatiloista on kiinni, mutta ne tulevat kaikki aukeamaan.
Sitä paitsi: kirjastovirkailija on yhä paikalla ja palvelee yhä hymyillen, vaikka kirjaston tiskiin on asennettu suuri läpinäkyvä pleksi.
Maailma on nyt suurempi kuin koskaan ja samalla pienempi kuin koskaan. Meitä ihmisiä on valtavasti, mutta saamme vaivattomasti suoran näköyhteyden toiselle puolelle maapalloa koska tahansa. Vaikka maailma kutistuu, meillä on kuitenkin oiva mahdollisuus alkaa kasvattaa omaa lähiympäristöämme. Omat pienet ympyrät voi suurentaa tutkimalla ja ihmettelemällä oman kunnan luontoa ja kulttuurikohteita. Samalla on pidettävä mielessä kaikki se, mihin olemme tottuneet. Me emme saa unohtaa harrastuksiamme tauoista huolimatta. Me emme saa unohtaa toisiamme.
Hetken päästä, toivottavasti pian, voimmekin laajentaa uusista lähimaisemista uusiin lähikasvoihin. Tutkimuksen mukaan ihminen tunnistaa keskimäärin viidettuhannet kasvot. Se on puoli Maskua. Siis: nähdään ja tutustutaan tapahtumissa, liikuntapaikoilla ja harrastusten parissa ihan heti kun se on mahdollista. Tapaamisiin!
Parhain terkuin
Maija Leino
Hyvinvointijohtaja
Maskun kunta
0447388205
