Etusivu » Arkistot: Maija Leino
Maskutalolle perjantaille 17.11. suunniteltu sellokonsertti on siirtynyt poikkeustilanteen vuoksi kahdella viikolla. Uusi konserttiajankohta on perjantai 1.12. klo 18. Tervetuloa kuulolle silloin! Joulukuun alussa Maskutalolla soivat muun muassa saksalaisen barokkimestarin Johann Sebastian Bachin (1685–1750) ja aikamme klassisen musiikin suomalaistähden Kaija Saariahon (1952–2023) soolosellosävelet. Seeli Toivio on suomalainen mezzosopraano ja sellisti, joka on konsertoinut laajasti Keski-Euroopassa, Japanissa … Read more
Lemun urheilutalosta on laadittu kuntotutkimus, ja terveystarkastaja on antanut tutkimusraporttiin perustuvan lausunnon, jonka mukaan Lemun urheilutalon toistuvalla, säännöllisellä käytöllä on mahdollinen terveyshaitan riski. Edellä mainitusta syystä urheilutalolta ei voi 1.11.2023 alkaen enää varata vakiovuoroja eikä rakennuksessa tule toteuttaa säännöllisiin kokoontumisiin perustuvaa harrastustoimintaa. Urheilutalolle ei ole tällä hetkellä suunniteltu korjaustoimia, joten käyttörajoitus on voimassa toistaiseksi. Kunnan … Read more
Vuonna 2022 maailmassa on arviolta lähemmäs kahdeksan miljardia ihmistä – enemmän kuin koskaan ennen. Näistä Maskussa asuu lähemmäs kymmenentuhatta, paljon sekin. Erään tutkimuksen mukaan ihminen tunnistaa keskimäärin viidettuhannet kasvot. Kymmenentuhatta maskulaista tunnistaa siis yhteensä viidetkymmenet miljoonat kasvot, mikäli maskulaisten keskinäisiä suhteita ja yhteisiä tuttuja ei oteta huomioon. Määrä on suuri. Mutta millaisia kasvoja ne ovat, … Read more