Maskun yrittäjäuutiskirje – 1/2021

Yrittäjäuutiskirje kesäkuu 2021

Tervehdys!

Ja tervetuloa Maskun kunnan ensimmäisen yrittäjäuutiskirjeen pariin. Uutiskirjeen pääasiallisena tavoitteena on parantaa tiedon kulkua ajankohtaisista asioista, ja tietysti auttaa meitä palvelemaan paremmin maskulaisia yrityksiä.

Uutiskirje on ensimmäinenyksi uusista toimenpiteistä, joilla pyrimme kunnan elinkeinopalveluja kehittämään. Aiemmin kunnan verkkosivuilla olleelle yritysrekisterille on tulossa jatkoa, tästä lisää alla. Lisäksi teemme yhteistyötä Maskun Yrittäjät ry:n kanssa paikallisten yritysten esiin nostamisessa, tuomalla yritysboostit mukaan uutiskirjeisiin.

Toimialatapaamisisa jatketaan syksyllä. Ensimmäinen toimialatapaaminen kunnan ja yrittäjien kanssa järjestettiin ennen koronaa. Tapaamisen tarkoituksena oli kehittää kunnan ja yritysten yhteistyötä etenkin teknisen toimen hankintojen kohdentumisessa paikallisiin yrityksiin. 

Vinkkejä esiin nostettavista asioista otetaan erittäin mielellään vastaan, ja kaikki palaute sekä kehittämisehdotukset ovat erittäin tervetulleita.

Ja muistakaa että kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa voitta aina olla suoraan yhteydessä allekirjoittaneeseen.

Kesäterveisin,

Lauri Hyttinen
Elinvoimapäällikkö
Maskun kunta

PS. Maskun yrittäjien ja kunnan yhteiset yrittäjäkaffeet tänään 3.6. klo 18.00. Toivottavasti viimeisen kerran Teamsillä. Mukaan pääset tästä!

Yrityshakemisto

Kotisivu-uudistuksen yhteydessä vanha yritysrekisteri poistettiin kunnan verkkosivuilta. Uutta on rakenneltu, mutta se ei oikein ole ottanut tuulta alleen.

Voisimme toki julkaista kaikki kunnan yritykset sivuilla, mutta koska tarkoituksena on parantaa palvelua, ei tämä oikein istu suunnitelmaan. Kunnan yli 700 yrityksen joukossa on paljon ei-aktiviisia yrityksiä, tai toiminta on sellaista, että esim. kuluttaja-asiakkaille ei tarjoita palveluita.

Uusi rekisteri on siis työn alla edelleen. Jonkin verran olemme saaneet jo tietoja yrityksiltä, mutta määrä on edelleen alle 20. Joten jos olet kiinnostunut markkinoimaan yritystäsi palveluhakemistossa, käy täyttämässä tietosi täällä LINKKI

" "

Yritysten kustannustuki haettavana 23.6. saakka

Koronatuista haettavana on kustannustuki, ja sitä on muutettu niin, että se sopii aiempaa paremmin myös yksinyrittäjille. Suomen Yrittäjien mukaan tukea myös saa hyvin, sillä yli 70% yksinyrittäjien hakemuksista on hyväksytty.

Tukea haetaan valtionkonttorilta sähköisesti.

Tuen saamisen edellytyksenä on 30% liikevaihdon lasku 1.11.2020-28.2.2021 välisenä aikana. 

Lisätietoja ja vastauksia yleisimpiin kysymyksiin löytyy valtionkonttori sivuilta.

Apua saa myös kunnan elinvoimapäälliköltä, Lauri Hyttinen 044 7388 338, lauri.hyttinen@masku.fi

Kuvituskuva Omakotitonttimainos

Rakentaminen jatkuu vilkkaana

Tonttikauppa on ollut vilkasta, ja jatkuu edelleen. Omakotitontteja on myyty tai vuokrattu 14, ja varauksia on tehty yhteensä 10 2021 alkuvuoden aikana.

Pirttimäen kaikki viisi rivitalotonttia on nyt vuokrattu, myyty tai varattu, ja ensimmäisellä rakentaminen on jo täydessä käynnissä.

Yritystontteja on myyty 2 kpl, yhteensä noi 20.000 m2 Rivieralta. Rivieralta on lisäksi varattuna noin 10.000 m2 hankkeelle korttelin 510 tontit 1 ja 2. 

Korttelin 500, ns. Ideaparkin kortteli, eteläpäähän on haettu poikkeuslupaa 7.800 kerrosneliön rakennushankkeelle. Kerromme tarkemmin tästä myöhemmin. 

Tällä hetkellä kunnalla on vapaana muutama yritystontti Rivieralla, Savikujalla, Mäksmäellä ja Järäisissä.

Uusia tontteja on valmisteilla, sekä asumiselle, että yrityksille. Palsalan alueen kaava on työn alla, Krouvilan kaavoitusta jatketaan, ja Rivieran yritysalueen laajennus on lähdossä käyntiin lähiaikoina.

K-Supermarketin rakentaminen on käynnistynyt, ja toivottavasti tämä saa myös kerrostalorakentamisen liikkeelle.

Lisätietoa tonteista:
– Yritystontit
– Omakotitontit

Uudet yritykset

Alkuvuoden aikana Maskuun on perustettu liuta uusia yrityksiä.

Co.Lehtopohja
Rakevi Oy
Adelto Oy
Winiarczyk Entertainment
Höntsä Oy
Sampalahti Oy
Pictico
Kankaisten Cecilia Oy
Parturi-kampaamo Pia Salminen
Tupus Sijoitus Oy
VSS Group Oy
iTello Oy
Harhaton
Niitti Invest Oy
Foratus Oy
Suomen lattialämmitys asennus oy
Nuusku Nummi Oy
K.O.Lindholm Oy
Tamiri Oy
Rivieran Grillikioski Oy
La Isla’s Ald

Yritysboostit

Maskun Yrittäjien Facebook-sivulta löydät paikalliset yritysboostit. Boosteissa paikalliset yritykset esittelevät toimintaansa. Alla tuoreimpana Café Periferia.

Yhteystiedot

Kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa voitte olla suoraan yhteydessä kunnan elinvoimapäällikkö Lauri Hyttiseen.
Puh. 044 7388 338. lauri.hyttinen@masku.fi

Turun seudun yrityspalvelut on keskitetty Turku Business Regionin alle. TBR:ltä saat apua ja neuvontaa esimerkiksi yritystoiminnan perustamiseen, kasvattamiseen tai kansainvälistymiseen. Lisätietoa löydät suoraan heidän kotisivuiltaan www.turkubusinessregion.fi